Se päivä – 12.4.1972 – ei kaukana? Vaan alati lähellä ja läsnä. Unohtumaton.
Tärkeä päivä- merkittävä – ikimuistoinen?
Joillekin se on kun kohtasi rakastetun, hääpäivä?
Joku sai tutkintotodistuksen – diplomin? Joku harva sai lottovoiton, toinen unelmiensa työn.
Joku sai tiedon että kuolettava sairaus parani, toisen toive täyttyi: syntyi vauva! Joku sai nähdä enemmän kuin seitsemän maailman ihmettä, kiipesi korkeimmalle vuoren huipulle! Maailman miljardit köyhät olisivat (ovat) onnellisia leipäpalasta, puhtaasta vedestå…
Niin ja näin?
Tuo unohtumaton päivä 52 vuotta sitten? Sen kestovaikutus, ihanuus ja lumous ei ole kadonnut. Kyllä ne monet sanoivat: Tuo on pelkkää höyryä, se haihtuu vuoden sisällä… Vaan ei ole!
Miksi olisikaan? Mitkään koetukset, kärsimykset ja menetykset eivät ole voineet uskoa ja toivoa luhistaa ja tappaa. Tässä minä olen ja iloitsen. Ja tuo ihana päivä on tässä ja nyt…
– Kun taivas kosketti maata. Suuren Jumalan ikiaikainen rakkaus tuli, kosketti ja teki ihmeen pienen ihmisen elämässä. Vallankumouksen? Kyllä. Valo voitti pimeyden, ilo valtasi surullisen sydämen, masennus katosi. Epätoivo vaihtui tulevaisuuden toivoksi, iloksi.
12.4.1972 se tärkein päivä!
Oli kaunis keväpäivä, lämpötila ulkona + 17 astetta. Muuttolinnut konseroivat iloisesti.
Kevät tuli minunkin sieluuni. Se heräsi elämään – kuin kylmän kuoleman kahleista. Sillä masennus on henkistä kuolemaa…
Kohta sieluni alkoi laulaa. Se synnytti ilmoille sanoja ja säveliä, laulun lapsia. (Vaikka mitkään laulut eivät voi tyhjentävästi sitä ihmettä kertoa!)
Niin alkoi taivastien matka, 52 vuotta sitten. Tähän on tultu. On kiitoksen merkkipylvään paikka. Mitkään koetukset, kärsimykset ja menetykset eivät ole voineet uskoa ja toivoa luhistaa ja tappaa. . . koska
Jumalan rakkauden salaisuus
- – sen salaisuus on Jumalan Rakkaus. Mikään ei ole sitä suurempi. Se voittaa, se on kuolematon. Jeesus voitti pahuuden vallat ristillä, ja sai voiton kuolemasta. Pieni käsi Suuremmassa Kädessä, Voittajan kädessä! Hänen kanssaan!
Olen onnellinen. Laulan nyt jo loppusuoralla – kuin ”viimeisellä rannalla”. Ikuisen Kotimaan valot kutsuvat, aina lähempänä! Siellä jo monet odottavat. Rakkaita kasvoja. 21-vuotiaana pois nukkuneen lapseni, rakkaan mummon, uskonsisarten ja -veljien, esirukoilijoiden. . . Fanninkin?
Ja Fanni… Hän siunattu Jeesuksen uskova, joka jatkoi esirukouksia puolestani useita vuosia. Ja lopuksi sai viisauden, johdattaa minut kadotuksen tieltä taivastielle. Hän pyysi: Laula Maijaliisa minulle! hän pyysi. Soitin pianoa, lauloin laulua:
” Miksi viivyt sä poluill maailman, vaikka kuulla saat äänen Jeesuksen..”
Silloin se tapahtu, se ihme. Minä itkin, kyyneleet virtasivat ja valuivat. Hän oli Jeesus joka kysyi! Ja minä vastasin, tässä olen! Sitten Fanni rukoili. Olimme polvillamme hän sohvansa ääressä. Ensin itkin ulos surua, masennusta. Sitten itku vaihtui ilon kyyneleiksi. Ja aloin kiittää!, laulaa kiitoslaulua. Se päivä oli 12.4.1972. Se ei koskaan unohdu!
Kuinka iloinen olinkaan, autuas siis!
Syntien ja menneen elämän kahleet katkesivat, olin kuin kevään muuttolintu. Kun menin työpaikalle sanoivat: – Sinä näytät niin erilaiselta, iloiselta? Ennen olit aina alkakuloinen. Mitä on tapahtunut? Et kai vain ole hurahtanut uskoon….
Kyllä olin hurahtanut. Jeesuksen hyvyys ja rakkaus oli vallannut ja voittanut minut. Samanlainen ilo virtaa ja tulvii edelleen. Elämän koetusten pimeinä päivinä, synkkien pilvien alla se on mennyt välillä piiloon. Mutta pilvien takana on taivas, aurinko ei ole kadonnut.
Ensimmäinen laulu, sanoineen ja sävelineen oli ”Taivaslaulu”, elokuussa 1972. Tässä YouTube.
Seuraava oli
”Yksin istun huoneessani”, marraskuussa.
Sen perästä lisää, kymmeniä ja kymmeniä lauluja, sävellysten sarja lähentelee sataa teosta.
(Julkaistuja neljällä albumilla 1974-1981.)
16.4.2023 50-vuotissävellyskonsertissa. ”Elämäni autiossa huoneessa”, sävellysvuosi 1982 . Tätä laulua on hyvin usein pyydetty. Siinä kuvastuu ihmisen elämän ja sydämen autius, yksinäisyys. Joka sitten muuttuu!
Elämäni autiossa huoneessa. YouTube.